Suomen joukkueen jono kaikkine käänteineen on ollut melkoinen rumba ja show. Jonohässäkkä on ollut monipolvinen tarina, jossa on ollut käänteitä kuin huonossa dekkarissa. On ollut kiintiötä, kiintiön korotusneuvotteluja, jonoja ja jopa jonon jonoja. Nyt vihdoin ja viimein voimme onnellisina julistaa, että Suomen jamboreejoukkueella EI ENÄÄ OLE JONOA. Konfetteja ja ilotulitusta! Olemme nyt viikonloppuna saaneet vahvistuksen, että ne viimeiset IST:it, jotka ovat kärsivällisesti jaksaneet odottaa paikkaansa joukkueessa, ovat nyt virallisesti osa Suomen joukkuetta!

Joukkueenjohtajat Anne ja Juho ansaitsevat tästä suurkiitoksen. Pohjois-Amerikan jamboreeorganisaatiossa ei todennäköisesti ole yhtään henkilöä, joka ei tietäisi, että Suomella on ollut vähemmän osallistujapaikkoja kuin osallistujia. Missään vaiheessa ei luovutettu.

Kiitoksen ansaitsevat myös kaikki jonottajat ja myös jonottajien vanhemmat. Tilanne on ollut todella kurja, kun on kuukaudesta toiseen pitänyt odotella, eikä lopullisesta ratkaisusta ole ollut varmuutta. Odottelijoiden suhtautuminen on ollut asiallista ja toiveikkaan kannustavaa. Kiitos kaikille siitä.

Ja kyllä nöyrä kiitos pitää lähettää aiempien jamboreiden suomalaisille IST:eille. Meillä suomalaisilla on International Sevice Teamin jäseninä todella hyvä maine, ja nytkin suomalaisille on tarjottu todella mielekkäitä ja kivoja pestejä. Suomalaiset IST:it tunnetaan luotettavuudestaan ja osaamisestaan, joten moni jampin ohjelmanjärjestäjä haluaa tiimiinsä suomalaisia. Joukkueemme viimeiset tulokkaat ovat siis IST:ejä. Tervetuloa ja suurkiitos kärsivällisyydestänne!

Pisimpään joukkueeseen jonottaneet joutuivat odottelemaan positiivista päätöstä hurjat kahdeksan kuukautta, mutta tämä kaikki on nyt menneisyyttä. Sanotaanpa se nyt vielä kerran, kun se kuulostaa niin mukavalta: Suomen jamboreejoukkueella ei ole enää jonoa!