Tänään oli ensimmäinen oikeasti syksyinen ja viileä aamu. Syksyn viilentyessä kohti viimeistä talvea ennen jamboreeta on hyvä aika alkaa pohtia, millaiset villasukat sitä haluaisi ottaa ensi kesän jampille mukaan. Kukapa haluaisi istua koko pitkää lentomatkaa kengät jalassa, kun jalkaan voi laittaa myös jamppiteemaiset sukat lämmittämään lentokoneen vetoisassa ilmassa! Länsi-Virginian kesäyöt voivat olla lähes yhtä viileitä kuin kesäyöt Suomessa, joten villasukille voi tulla tarvetta myös leirillä. Niinpä Suomen jamboreejoukkue kutsuukin kaikki neulojat lähettämään sukkamalliehdotuksensa jamppisukkakisaan.

Koska villasukille on käyttöä sekä jamppireissulla että Suomen ennakkotapaamisissa ja muuten jamboreeta fiilistellessä, julkaistaan neulekisan voittajasukkien ohje jo joulukuun lopulla ilmestyvässä Join in- paketissa. Näin myös muut innokkaat partioneulojat pääsevät mukaan jamppisukkien kutomisen riemuun!

Join in on ohjelmapaketti, joka on suunnattu kaikille jamboreesta ja kansainvälisyydestä kiinnostuneille. Paketti sisältää erilaisia aktiviteettejä, joista voi poimia suosikkinsa tai toteuttaa vaikka kaikki. Tehtävää riittää yksin, kaverin tai oman ryhmän kanssa puuhattavaksi. Ja voi paketista poimia ideoita ihan koko lippukunnan voimin toteutettavaksi esim. osana leiriohjelmaa.

Osallistu kisaan

Sukkakisaan osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla lähdössä jamboreelle. Riittää, että olet kiinnostunut luomaan neulemallin sukille, jotka lämmittävät ensi kesän leireilijöitä. Mallin ja ohjeen tulee olla selkeä ja muokattavissa eri kokoisiin jalkoihin sopivaksi. Inspiraatiota sukkiin voi saada esimerkiksi Suomen jamboreejoukkueen logosta.

Näin osallistut:

  1. Suunnittele sukkamalli ja ohje sukille
  2. Lähetä ohjeet sekä kuva valmiista sukista 5.11.2018 mennessä osoitteeseen info@jamboree.fi.

Neulekilpailun voittaja ratkeaa nettiäänestyksellä Suomen joukkueen nettisivuilla. Eli vaikka et olisikaan innostunut neulomisesta, pääset silti antamaan äänesi suosikkidesignillesi. Äänestys aukeaa 6.11. ja päättyy 18.11. klo 12.

Sukkakisan voittajalle on luvassa palkinto sekä luonnollisesti mainetta ja kunniaa, joten ei muuta kuin puikot sauhuamaan ja sukkaohjeita tekemään!

Huomaathan, että kilpailuun osallistumalla annat luvan julkaista neulemallisi Suomen jamboreejoukkueen virallisissa viestintäkanavissa. Mallia saa neuloa omaan käyttöön ja partiovarainhankintaan. Mallia ei saa käyttää muihin kaupallisiin tarkoituksiin.